Halfway through & too many photos

Viime viikolla, ekaa kertaa pitkästä aikaa, otin läppärin esiin ja kirjoitin tänne blogiin pitkän postauksen ihan ilman että kukaan ehti mua muistuttaa asiasta. Painoin "julkaise" - nappia ja poistuin sivulta. Koko teksti jota parisen tuntia kirjoittelin ja tuunailin olikin sitten kadonnut taivaan tuuliin. Karma's a bitch I guess. No, täällä mä taas kirjoittelen, vähän katkerana mutta kuitenkin. 

Kirjoitellessani viimeksi tajusin, että hui kamala, joulukuun alkuhan on ihan pian. Mulle tulee siis täyteen viisi kuukautta, puoliväli mun ajasta Australiassa. Vaikka viimeinen kuukausi tai vähän pidempäänkin täällä ei ole ollut mitään unelmaa, aika liitää silti kuin siivillä. On ihan uskomatonta kuinka paljon tässä viidessä kuukaudessa on ehtinyt tapahtua.

Sattuneesta syystä mun kaveriporukka on muuttunut ihan täysin. Koulussa istun parissa eri porukassa ja mulla on jonkin verran läheisiä kavereita sekä monen monta niitä vähemmän läheisiä. Sinead ei käy enää koulua, koska hän dropped out (en tiedä miten tän selittäis, mutta jotkut täällä siis lopettaa koulun parin viimeisen vuoden aikana ja aloittaa kokopäivätyön tai ammattikoulun). Tuntuu, ettei enää edes oikein nähdä ikinä, kun mä oon koulussa ja Sinead töissä, joka toki kyllä vähän harmittaa. Tullaan edelleen tosi hyvin toimeen mutta ei vaan vietetä aikaa yhdessä samalla lailla kuin alussa. Meidän yhteinen kaveri kertoi myös, että Sinead pitää mua ihan omana siskonaan. Otin tän todella suurena kohteliaisuutena ja tunnen kyllä itse ihan samalla lailla.

Koulua on enää noin kolme ja puoli viikkoa jäljellä ja kaikenlaiset assessment taskit painavat päälle. Toi käsite on vähän vaikea selittää, mutta se on käytännössä sellanen isompi "työ" joka tehdään kotona ja niitä on oikeastaan joka aineesta yksi vähän ennen loman alkua. Esimerkiksi liikunnasta me ollaan pidetty pareittain kolme noin puolen tunnin sessionia lajeista, jotka meille määrättiin. Mun pari ei ollut koulussa ja oltiin jo muutenkin muista jäljessä, joten valmensin sitten yksin meidän liikuntaryhmälle AFL:llää eli Australian Footballia. Vähän jännitti kun en sanastosta tai lajin säännöistä oikein mitään tiennyt. Mulle annettiin kuitenkin valmis ohjelma mistä valmentaa ja ilman pahempia sönkkäyksiä selviydyinkin tästä yllättävän hyvin. Matikan testissä, josta meille ei etukäteen kerrottu, sijoitun kolmanneksi meidän luokasta, ylitin itseni englannin kirjoitelmassa, mun kuviksen ryhmä on ihan mahtava ja köksässä tehdään jälkiruokia nää pari viimeistä jaksoa. Koulu on siis erittäin mukavaa tällä hetkellä.

Marraskuu on ollut mulla aika hiljainen. On tullut oltua vähän liiankin paljon kotona, mikä aiheuttaa totta kai tietynlaista ahdistumista, että hukkaan aikaani. Yli pari viikkoa kestänyt sade on myös osana vaikuttanut tähän sisällä pysyttelyyn. Nyt parina päivänä oon kuitenkin käynyt sellaisia keskusteluja niin suomalaisten kuin australialaistenkin kanssa, että oon päättänyt tästä eteenpäin ottaa kaiken kaikesta irti. Mun kesän bucketlistalla on muun muassa surffikurssi lähirannalla, ihan minkä tahansa harrastuksen aloittaminen ja mahdollisesti suunnitteille otettu reissu Byron Bayhyn.

Ihan sisällä yksin olemiseen tää aika ei kuitenkaan oo kulunut. Sateesta huolimatta oon ottanut itseäni niskasta kiinni ja lenkkeillyt paljon, sekä ruvennut taas käymään salilla. Paremman olon huomaa heti, niin psyykkisesti kuin fyysisestikkin. Pari reissua on myös tullut tehtyä. Noin kolme viikkoa sitten lähdin yksin junalla Sydneyyn viettämään siellä shoppailu-/suomenpuhumispäivän Jennan kanssa, jonka jälkeen hän tuli tänne meille yhdeksi yöksi. Kokemusten vaihtaminen on vaihtareiden kanssa kyllä aivan mahtavaa, kun huomaa, kuinka moneen asiaan voi samaistua toisen kanssa. Toinen reissu oli viime viikon alussa, lähdettiin Sandran ja Lyndonin kanssa pariksi päiväksi taas ihastelemaan Bluen Mountainsin maisemia ja pikkukyliä. Rakastan sitä paikkaa niin paljon, sen maaseutu- ja vuorimaisemia ja hiljaisuutta. Eilen oltiin samalla porukalla lähikaupungissa olevassa Koala Parkissa tsekkaamassa ihania aussieläimiä. Siellä oli myös pieni alue jossa ympärillä hyppi vapaana pieniä kenguruita ja niitä sai vapaasti syöttää ja silittää. Olin innoissani kuin pikkulapsi ja sen huomaa kyllä kuvista, jotka Sandra musta napsi. Siellä oli siis myös koalia, jotka on niiiin söpöjä ja vaikka mitä outoja aussilintuja, joista suurimman osan olin kuitenkin nähnyt ihan vapaana luonnossa.

Jouluun on enää apua mitä, kuukausi aikaa?!! Suomeen on vissiin tullut lumi ja täällä sain vähän esimakua kesän säistä kun viime viikolla mittari näytti 42 astetta. Vähän meinas suomitytölle tulla hiki, mutta lähiranta ja uiskentelu helpotti oloa. Eihän sitä joulufiilistä näissä säissä hirveästi saa, mutta ei mulla siitä mitenkään haikea mieli oo kun tiedän, että ensi joulun vietän kuitenkin taas koti-Suomessa. Ymmärrän ihan täysin nyt miksei joulu oo niin iso juttu täällä. 

Tänään mulla on vielä ohjelmassa rantareissu ja ehkä uusin nälkäpeli elokuvissa. Pääsin koulusta jo 12.30 ja ulkona on 25 astetta ja täyttä auringonpaistetta. Kaikki ihan hyvin siis tänään. Tässä kaikki mulla tältä kertaa, have a nice day everyone!

Elina

What's going on

Well, it's not that simple. Mun lokakuu on ollut aika myrskyinen. Paljon on tapahtunut kaikenlaista, ja toisaalta taas ei. Overthinking on aiheuttanut mulle päänsärkyä, pahaa mieltä ja masennusta, niin kuin sillä usein on tapana. Toki tällä mun yliajattelullakin on ollut syynsä, eikä ongelmien alkuperä ole täysin vain mun oman pään tuotoksia. Ehkä tämä on se mun kriisi, josta viisaammat, muun muassa oma isoveli mua varoitteli. Ainakin ainekset tuohon kyseiseen kulttuurishokin vaiheeseen ovat reseptin mukaiset: kaikki tehdään niin huonosti ja väärin täällä Australiassa, pyh nämä mitään "laid-back" ihmisiä ole ja kirsikaksi kakun päälle vielä nämä hemmetin kärpäset, jotka lentävät silmille ja suuhun ja joita riittää vaikka kymmenen yhtä ihmistä kohti. (toivottavasti listan viimeinen kohta selittää kuinka kovin huonosti mulla täällä menee)

  Se asia, joka mut lähiaikoina on saanut välillä mahdottomankin surulliseksi, vihaiseksi ja mitättömän tuntuiseksi on tämä käsittämätön high school drama. Kun olet pitkän aikaa jollekin niin tärkeä, teette kaiken yhdessä ja vietätte aikaa ja yhtäkkiä hän kohtelee sua kuin ilmaa, etkä saa asialle ikinä mitään selitystä. Kun lähdet kaveriporukalla bileisiin, mutta illan aikana sut jätetään yksin ja kun kysyt "kaveriltasi" onko hän nähnyt muita, sulle tokaistaan "I don't fucking know where they are". Kun sulle yksinkertasesti ollaan ilkeitä ja kaksinaamaisia sen jälkeen, kun on esitetty, että ollaan ystäviä. Johdetaan harhaan ja sitten hylätään. Mun käsitys ystävyydestä ei todellakaan kuulosta tältä. En siedä tuollaista käytöstä, se on mun mielestä niin tarpeetonta ja naurettavaa. Se saa mut erittäin surulliseksi ja pettyneeksi itseäni kohtaan.

  Kiitos ystävälleni Lauralle, joka uskomattoman hyvin kirjoitetulla vaihtariblogillaan innosti muakin kirjoittamaan rehellisemmin huonoistakin asioista. Parin viikon pahimman kriisin, muutaman luvattoman pitkän Suomeen kohdistuneen skypepuhelun ja uudelleen asennoitumisen jälkeen elämä ei ehkä kuitenkaan ole niin kamalaa. On kummallista, miten huonot jaksot saakin arvostamaan pieniä ja isompia asioita joista olla kiitollinen. Ihmiset, jotka jaksavat joka kerta hymyillä ja kysyä kuulumisia. Mahtava olo hyvän treenin jälkeen. Aurinkoinen, lämmin sää. Jokaviikkoiseksi rutiiniksi muodostunut TV-sarjan seuraaminen hostvanhempien kanssa kera jäätelöannoksen. Ystävät ja perhe Suomessa (ja Ranskassa ja USA:ssa, missä nyt meettekään). Olen ymmärtänyt, että vaikka aina elämä täällä ei olisikaan täynnä ohjelmaa ja hauskuutta, vaikka en ole löytänyt todellisia sydänystäviä täältä ja vaikka joskus epäonnistun, sitä ei kannata murehtia liikaa. Olen kuitenkin Australiassa, elämässä vuotta josta niin kauan unelmoin, joten voin yhtä hyvin ottaa kaiken irti ja nauttia täysillä asioista, jotka mulla on hyvin. Tänne on joka tapauksessa tultu kasvamaan, ja ainut keino tähän on varmaankin vaikeuksien kautta.

These ladies

  Tällaista tekstiä tällä kertaa! Nopea muistutus tähän loppuun, että sosiaalinen media ei kerro kaikkea, ei todellakaan. Vaikka näyttäisi, että mun tai jonkun muun vaihtarin elämä olisi täydellistä pelkästään Instagram -käyttäjän perusteella, kerron teille, että tämä mitä todennäköisemmin ei ole totuus. Jos kuitenkin mun elämä kiinnostaa Instagraminkin kannalta, mut löytää sieltä nimellä elinalatvala_. Sitä myös päivittelen melko tiheään tahtiin toisin kuin tätä blogia, joka aina meinaa kummasti unohtua, hupsis. Nauttikaahan torstaipäivästänne ja tulevasta Halloweenistä jokainen!

Elina

Queensland

Hello taas liian pitkästä aikaa! Kolme viikkoa vierähtänyt, kokeet takanapäin (tuloksia en ikinä saanut tietää ja ehkä ihan hyvä niin) ja samoin jo melkein lomatkin. Queenslandissakin oon ehtinyt piipahtamaan ja koska tähän kolmeen viikkoon ei juurikaan muuta kummallista ole mahtunut niin päätin tästä kyseisestä reissusta tulla teille kirjoittelemaan.

Aloitetaanpa siis ihan alusta. Viime postauksessa jo taisin mainita näistä suunnitelmista. Sen jälkeen pari viikkoa menikin melkoisessa hullunmyllyssä kun ruvettiin lentolippujen oston jälkeen (hups) selvittelemään onko mun yksin matkustaminen edes luvallista. Parin tahon mukaan se oli, mutta parin ei ja sen kanssa sitten kamppailtiin hampaat irvessä. Lopulta kysyttiin Suomen päästä lupaa ja kun se saatiin, hirvittävän säädön jälkeen oli vihdoin varmaa että lähden. Innostus ja onni oli siten vieläkin suurempi kun matka kävi Newcastlen lentokentälle ja sieltä Brisbaneen matkaavaan koneeseen.

Frozen yoghurt on täällä jotain niin täydellistä

Burleigh Point

Lentokentällä mua vastalla oli Anni, suomalainen vaihtari jonka hostperheessä yövyin nuo neljä päivää. Olin todella hämmästynyt kuinka oudolta tuntui puhua Suomea jonkun kanssa kasvokkain, sitä kun en ollut tehnyt kuin kerran aikaisemmin täällä oloni aikana. Lähtihän se siitä sitten nopeasti luistamaan ja juttua kyllä riitti kummallakin jaettavaksi omalta osaltaan parista ekasta kuukaudesta. Muiden vaihtareiden kanssa puhumisessa parasta on, kuinka toinen voi oikeasti samaistua sun tunteisiin kun muut eivät siihen oikeastaan täydellisesti voi koskaan pystyä.

Aikataulu oli meillä kaikille neljälle päivälle todella tiivis, eikä "kotona" ehditty paljon muuta kuin nukkua, mikä sopi mulle hetken hiljaiselon jälkeen paremmin kuin hyvin. Saavuin perille siis tiistaina illalla, ja silloin käytiin vain nopeasti kaupassa, vaihdettiin pikaiset kuulumiset ja painuttiin pehkuihin. Ensimmäisenä kokonaisena päivänä meillä oli ohjelmassa Brisbane ja siellä South Bank, joka oli siis tuollainen laguuni keskellä kaupunkia, ihanien kahviloiden ja ruokapaikkojen ympäröimänä. Mukaan liittyi myös pari muuta talvilähdöllä tullutta suomivaihtaria, Daniela ja Silja. Istuskeltiin auringossa laguuni ja pilvenpiirtäjät maisemana edessä, kierreltiin kivoja vaatekauppoja Brisbanen keskustassa ja illalla mä ja Anni käytiin vielä kahdestaan syömässä. Sen jälkeen meidän ilta olikin melkoinen katastrofi kun kahvintilaaminen meni pieleen, juostiin väärään suuntaan kun junan lähtöön oli viisi minuuttia, ei päästy oikealla pysäkillä junasta ulos, jouduttiin kyydin puutteessa soittamaan taksi ja taisteltiin tunnin ajan yrittäen tappaa sisälle päässyttä jättihämähäkkiä. Itkun ja naurun sekaisin tuntein nukkumaanmeno tuntui paremmalta kuin loistavalta idealta tuon illan jälkeen.

South Bank, joka ei todellakaan päässyt oikeuksiinsa kuvissa :(

Brissy

Daniela meikä ja Anni

Seuraavana parina aamuna otettiin juna Gold Coastille Surfers Paradiseen. Ekana päivänä siellä kierreltiin parit kaupat ja makoiltiin urheasti Surfers Paradisen rannalla vaikka hiekkaa lensi joka paikkaan järkyttävän tuulen takia. Fiksuina tyttöinä löydettiin kuitenkin tuulensuojaisa paikka, jossa olikin paljon mukavampi ja lämpimämpi olla loppuaika. Beachin jälkeen pääsin ekan kerran elämässäni Sushi Train -ravintolaan, eli siis sellaiseen, jossa sushit pyörii pieninä annoksina sellasella liukuhihnalla, josta saa itse valita mitä haluaa. Rakastuin ihan täysin, sushi on niiiin mun lempparia.

 Otettiin juna kotiin melko aikaisin ja käytiin matkan varrella kahvilla ja ostamassa värkit makaroonilaatikkoon, joka samana iltana sitten väsättiin. Vaikka juusto unohtuikin ja ketsuppi puuttui kokonaan, maistui kyllä uskomattoman hyvältä tällainen perus suomiruoka pitkästä aikaa.

Toisena Gold Coast-päivänä matkattiin suoraan bussilla vähän Surfers Paradisesta pidemmälle, paikkaan nimeltä Burleigh Point, joka on osa samaa rantaa. Lyhyen kävelyreitin jälkeen saavuttiin mun kokemusten tähän mennessä täydellisimpään paikkaan Australiassa. Matalaa turkoosinläpinäkyvää vettä, vitivalkoista hiekkaa ja aurinko, tarviiko muuta edes kertoa.

Kun oltiin otettu Burleighissä aurinkoa tarpeeksemme, tai no oikeastaan kun alkoi yllättäen satamaan, lähdettiin taas Surfersiin, jossa tällä kertaa odotti suomivaihtarit Silja ja Peppi. Käytiin lounaalla kivassa raflassa, vaihdeltiin kokemuksia ja naurettiin, kierreltiin kauppoja ja lähdettiin illalla junalla kotiin. 

Tuli kotoisat Suomiajat mieleen, kun kahvia tuli juotua 2-3 kuppia päivässä Annin kanssa.

Yummyyy

Reissun kruunasi päivä Dreamworldissa, Australian suurimmassa huvipuistossa. Nautittiin jälleen kerran aamukahvit, jonka jälkeen testattiin kaikki hurjimmat laitteet ja lasersota, olo kuin pikkulapsella. Kahden aikoihin alkoi taas satamaan (Queenslandissa ei kuulemma sada oikeastaan ikinä, mutta mun tuurilla satoi poikkeuksellisesti kahtena päivänä mun neljästä päivästä), joten istuttiin hetken sisällä odotellen sateen loppumista, missä ei onneksi lopulta mennyt kovin kauan. Käytiin vielä loput must -laitteet läpi ja lähdettiin sitten junalla kodin kautta ravintolaan, josta pikku säädön jälkeen juna-asemalle jälleen. Anni saatteli mut puoleenväliin lentokenttäjunalla, ja lopun matkasta menin yksin. Oli todella haikea sanoa hyvästit, tietäen että seuraavan kerran nähdään luultavasti vasta viiden kuukauden päästä ja että meidän pieni "loma vaihtovuodesta" oli tullut päätökseen. Oli se kotiin tuleminenkin lopulta kivaa, reissun aikana sattuneista syistä opin arvostamaan juuri mun omaa asuinpaikkaa ja perhettä. Loppulomalle on luvattu onneksi aurinkoista ja lämmintä säätä ja kouluun palataan pitkän viikonlopun (johon kuuluu kuulemma footyn katsomista tv:stä ja barbequea) jälkeen tiistaina. Nauttikaa te syksystä ja koko ajan kylmenevistä säistä, mä toivotan erittäin tervetulleeksi kevään kuumat säät ja edessä häämöttävän kesän :)))))

Till the next time, Elina

I fell in love with the seaside

Oops, taas on mennyt pari viikkoa aikaa viime postauksesta... Blogi ei hirveesti pyöri mun mielessä ennen kuin kaverit ja perhe rupee kyselemään erikseen kuulumisia Whatsapissa. Ei siinä, tottakai saa kysellä, mun oma vikahan se on että en oo kirjotellut. Ja toisaalta välillä on kiva avata läppäri ja muistella taas mitä sitä onkaan tullut tehtyä täällä.

  Ensinnäkin, alan turhautua mun säälittäviin kuviin. Tässä postauksessa suuri osa kuvista on otettu jollain muulla, kuin mun puhelimen kameralla. Kännykän kameran laatu on jostain syystä mennyt hurjaa vauhtia alaspäin, eikä säpäleinä olevalla näytöllä muutenkaan huvita paljon kuvailla. Syy siihen, miksi en sitä oo vieläkään korjannut on, että mun puhelin alkaa muutenkin vedellä viimeisiään. En halua siis maksaa 100 dollaria turhaan, jos tää hetken päästä menee niin huonoon kuntoon, että pitäisi hankkia uusi.

  Halusin liittää tuohon alkuun yhden mun lempparibiisin ausseista. Kuulin sen itseasiassa ekaa kertaa kun Sinéad soitteli sitä kitaralla mun ensimmäisillä viikoilla täällä. Bändi on australialainen Sticky Fingers ja kyseinen kappale Rum Rage, mutta oon kuunnellut paljon myös muita Sticky Fingersin biisejä ja oon rakastunut. On hullua miten hyvä fiilis mulle tulee aina kun kuulen tuon laulun, ja haluan muistaa sen myöhemminkin tätä lueskellessa.

Maisema on oikeastaan joka puolella tässä lähistöllä tällainen kun lähtee Central Coastin ulkopuolelle; mäkiä ja paljon paljon puita. + Todella harvoin pilviä hahaha

Blogin selfie-neitsyys menetetty

  Pari viikkoa sitten parannuin vihdoin mun taudista. On tuntunut niin hyvältä taas päästä urheilemaan! Se vaikuttaa mielialaankin mulla niin merkittävästi, että en ihmettele kun kaikki tuntui vähän hankalalta tuolloin kipeenä olon aikana. En tosin vieläkään oo löytänyt mulle sopivaa lajia mitä aloittaa. Futiskausi täälä on juuri loppunut, ja alkaa vasta ens vuonna taas uudestaan, eli se on laskuista pois. Toisaalta haluaisin koittaa jotain näistä aussilajeista esim footya, joka on jonkinlainen amerikkalaisen jalkapallon ja normi jalkapallon sekoitus tai netballia, joka on vähän niin kuin koripalloa. Ongelma on vaan, että koululla ei ole harrastusmahdollisuuksia ja koulun ulkopuolella touhu näissä on sen verran totista, etten tiedä uskallanko mennä mukaan tietämättä edes sääntöjä kunnolla. Pääasia kuitenkin on että pääsen täältä helposti lenkille järven rantaan tai salille parin kilsan päähän. Viime viikolla lenkillä sain pikku muistutuksen Australian omalaatuisista eläimistä, kun yhtäkkiä joku iski mua voimalla takaraivoon. Siinä tilanteessa meinas pikku paniikki iskeä kun yritin tunnustella onko mun päässä joku valtava hämähäkki vai mitä juuri tapahtui mutta en sitten bongannut hyökkääjää. Kaikki aussikaverit oli kuitenkin samaa mieltä, että se oli Magpie eli eräs lintulaji ja parilla oli samanlaisia kokemuksia näistä kyseisistä pirulaisista. Vaikka tuolloin tapahtumahetkellä meinas itku tulla kun säikähdin niin paljon, niin nyt myöhemmin on hauska kuvitella miltä tuo tilanne mahtoi sivustakatsojalle näyttää.

  Lintuhyökkäysten ja urheilun lisäksi mulla on taas riittänyt tekemistä. Mun kaveriporukka on nyt vakituisempi ja monesta tytöstä on tullut läheisempiä. Australialaisilla on tosi usein tapana "stay over" eli yökyläillä ja oon nyt parin viikon sisällä useampaan kertaan ollut näissä sleepovereissa jollain porukalla tai vaan kahdestaan kaverin kanssa. Myös elokuvissa on tullut käytyä pari kertaa ja samoin ulkona syömässä ja shoppailemassa, yhdet bileetkin oli. Säät on tällä viikolla alkanut myös lämpenemään sen verran, että käytiin ekan kerran meressä uimassa ja illallakaan ei enää tule kunnolla "kylmä". Voisin siis todeta että elämä on aika kivaa.

Täällä on tosi usein kuvaaja bileissä, joka sitten laittaa kuvat kaikkien saataville Facebookkiin, musta tosi hyvä idea! Ja India Blue täs mun kans, rakastan tota nimeä

Rakkaita tytsyjä

Ebonyn kans shoppailua

Maanantaina kokeen jälkeen mentiin rannalle, oi vitsi ku oli ihanaa!

 Tällä hetkellä koulussa on koeviikko. Mulla se on koostunut enkun kokeesta maanantaina, ja matikan sekä slr:n kokeista tiistaina. Tuntuu, että enkun koe, jossa oli kaksi esseetä aiheina creative writing ja analysis about movie, saattoi jopa mennä ihan hyvin mutta en uskalla lupailla mitään hahah. Matikka ei mennytkään sitten niin hyvin ja slr, liikunta (kysymykset oli mm. valmentamisesta ja erilaisista liikuntatekniikoista) meni veikkaa & voita tyylillä. Perjantaina vielä society & culture:sta koe ja siinä ne sitten olikin. Tänään, huomenna ja ensi viikon maanantaina ja tiistaina mulla on vapaata koulusta, koska ei ole kokeita ja ensi viikon jälkeen alkaa muutenkin parin viikon loma. Oon älyttömän innoissani mun suunnitelmista. Lentoliput on jo varattuna Queenslandiin jonne olis tarkoitus mennä seikkailemaan neljäks päiväks vaihtarikaverin, Annin, kanssa. Anni asuu Brisbanen ja Gold Coastin välillä ja oon siellä hostperheessä yötä. Ohjelmassa on ainakin Brisbanen South Bank, Surfers Paradise, ravintolareissu suomalaisten tyttöjen kanssa ja mahdollisesti jossain themeparkissa käyminen. Ihan mahtavaa päästä näkemään toista osavaltiota täällä ja kaikkia noita unelmapaikkoja, joita oon niin paljon kuullut kehuttavan. Toiselle lomaviikolle ei vielä kummempia suunnitelmia ole, mutta enköhän sinnekin jotain tekemistä keksi.

  Viime viikon isänpäivä sai ajattelemaan omaa isää kotona, tai missä ikinä meneekään. Kaverit täällä vain sanoi, kuinka ne ei liiemmin välitä isänpäivästä ja haluais mielummin tehdä jotain muuta kuin olla vaan kotona. Myönnetään, oon kyllä syyllistynyt joskus isänpäivänä samanlaiseen ajatteluun Suomessa ollessani (anteeks isi). Tällä kertaa kuvien katselun ja ikävöinnin sijasta olisin kuitenkin mielelläni viettänyt tuon päivän oman isän kanssa. Iskä, haluan vain sanoa, että olet tärkeä ja mulla on sua ikävä. Ja äiti, samat sanat sulle.

Tänään taidan vielä lähteä pikku lenkille ja sen jälkeen suunnitelmissa Netflixi pitkästä aikaa. Huomenna vapaapäivä olisi tarkoitus viettää rannalla. Pitäkää te hauskaa koulussa, heh.

With love, Elina

Flu, cockroaches and Sydney

Kurkkukipuinen ja tukkonenäinen mutta onnellinen Elina ilmoittautuu. Kotiuduttiin Sydneystä pieneltä viikonloppureissulta aiemmin tänään ja sateisen päivän tekemisenpuutteessa päätin tulla päivittelemään mun kuudennesta (?!?!) viikosta Australiassa.

  Kun viime viikon sunnuntai-aamuna heräsin, päätä särki niin paljo, että oksetti. Kurkku oli myös arka ja vilunväreet ei tuntunut loppuvan millään. Olin luultavasti saanut kylmää edellisenä päivänä, kun käytiin lounaalla rannassa ja mulla oli tapani mukaan liian vähän vaatetta päällä. Jätin maanantaina sitten koulun välistä ja makoilin vain kotona nuo pari päivää. Lääkkeiden avulla sain huonon olon kuitenkin lähes kokonaan kääntymään ja torstaina käytiin hostsiskon kanssa hölkällä/kävelyllä koska mulla oli ollut hyvä olo koko päivän. Perjantaina tämä kostautui ja kurkkukivun lisäksi takaisin tuli yskä ja tukkoinen nenä, joita en oo vieläkään taltuttanut. Blääh, tässä sitä terveenä olemista taas oppii arvostamaan kun edes viikon ajan elää täysin särkylääkkeiden, kurkkupastillien ja nenäsuihkeen voimalla.

  Kovin paljon mulla ei sitten ookkaan ollut muuta ohjelmaa tällä viikolla, kun aika on lähinnä kulunut kotona lepäilyyn ja sairauden paranteluun. En oo päässyt edes urheilemaan, mikä yleensä jollain tapaa pelastaa turhauttavan ja tylsän päivän ja olo on tullut todella pitkäksi välillä. Siitä huomaa, että kotona on tullut vietettyä liikaa aikaa, kun törmää viikon aikana kahteen torakkaan, joita en aiemmin vielä ollut nähnyt yhtäkään. Aivan ensimmäinen jonka näin lensi vessan katosta ja mä juoksin paniikissa kiljuen olohuoneeseen. Sandra tuli sitten ja tappoi tuon jäätävän kokoisen ällötyksen. Toinen käveli jalkani yli kun istuin pöydän ääressä ja hyppäsin varmaan metrin ilmaan. Sandra ja Tom saivat kummallakin kerralla makeat naurut ja muistuttivat, että torakat eivät ole mitään kun vertaa jättiläishämähäkkeihin ja liskoihin, jotka kesällä löytävät tiensä sisälle. Torakoissa oli jo tarpeeksi pelkäämistä, en malta odottaa kesää...

Syyllistyin ekan kerran kattelemaan netflixia, englanninkielisillä teksteillä kyllä haha

Miksköhän mulla on vaan ruokakuvia tältä viikolta

Randomkuva pelikaaneista jotka chillaili ravintolan edessä

Eilen pääsin vihdoin muuallekkin täältä kuin kouluun, kun lähdettiin aamujunalla Sydneyyn. Oltiin päätetty, että lähdetään Sinéadin ja Sandran kanssa kolmestaan reissuun, kun Sandra voitti tiistaina raveista (?) 200 dollaria, haha. Sää oli varmaan kuumin, mitä tähän mennessä on ollut, 28 astetta. Kun noin puolenpäivän aikaan päästiin perille, vietiin vain kamat äkkiä hotellille ja suunnattiin kohti keskustaa. Siellä syötiin mahat täyteen herkkuruokaa Irlantilaisessa pubissa ja lähdettiin sitten kiertelemään sataman lähellä olevalle torille ja löydettiinpä tiemme myös kauppakeskukseenkin. Mulla oli hakusessa vain yksi ainut asia, adidaksen valkoiset superstar -kengät. En ilmeisesti ole kuitenkaan ainoa, joka sellaiset haluaa. Jokaisessa kenkäkaupassa, joka kyseisiä kenkiä myi, oli naisten koot näistä myyty kuulemma parissa päivässä. En siis saanut haluamaani, vaatteita kyllä löytyi, haha. Taidan tilata nuo kengät tässä joku päivä netistä.

  Kun saatiin shoppailusta tarpeeksemme, päätettiin lähteä satamaan kävelylle ja vain nauttimaan auringonlaskusta ja ihanan lämpimästä illasta. Näkymät oli upeat, kun pimeä tuli ja pilvenpiirtäjien valot heijastui vedestä. Haettiin takeaway sushit ja mentiin syömään ne pihalle, minkä jälkeen kaikki oli jo niin väsyneitä, että yhteispäätöksellä mentiin hotellille lepäilemään pariksi tunniksi. Illalla meidän oli pakko lähteä vielä testaamaan päivällä bongattu kakkuravintola, ja oli kyllä vaivan arvoinen, nam!

  Seuraavana aamuna kerättiin kamat, luovutettiin huone ja lähdettiin etsimään kivaa aamupalapaikkaa. Löydettiinkin aivan ihana söpö kahvila, jossa ihan rauhassa nautittiin aamupala pitkän kaavan mukaan, ennen kuin pyörähdettiin vielä parissa kaupassa ja suunnattiin takaisin kohti Central Coastia. Sydneyyn olisi upeaa päästä toisenkin kerran vähän pidemmäksi aikaa, se on kuitenkin niin valtava ja nähtävää riittäisi vaikka kuinka paljon. Keskustassa käyminen, sen väenpaljouden, pilvenpiirtäjien ja upeiden kauppojen näkeminen sekä toisaalta kauniissa satamassa käveleminen oli mulle silti jotain aivan mahtavaa. 

Irish pub

Paras kuva, mikä mulla oli keskustasta.. Hyvä yritys kuitenkin

Yummyyy

Vaikka mua ei tän hetken kunnolla yhtään houkuttelisi, niin huomenna pitää taas sitten kouluun. Blääh. No juurihan mä valitin, etten jaksa olla kotonakaan. Koulu olisi kyllä ihan okei muuten, mutta huonovointisena siellä paleleminen ei juuri houkuttele. Jälleen kerran toivon vaan, että lämpimät säät vain tulisivat jo. Ai niin! Tätä jaksoa on nyt 3 tai 4 viikkoa jäljellä, jonka jälkeen meillä on kahden viikon loma. Kun mennään sitten kouluun takaisin, alkaa year 12 eli seuraava kouluvuosi ja viimeinen jakso ennen kesälomaa. En tajua miten tää menee näin epäloogisesti, että ennen kesälomaa on jo yksi jakso seuraavaa vuotta? Hahah. No kuitenkin year 11 loppuminen tarkoittaa myös assessment taskeja ja loppukokeita, eli mun pitää oikeasti ruveta varmaan tekemään jotain koulun eteen.. Saa nähdä miten sujuu. Opettajat tuskin kyllä odottaa multa hirveesti, mutta haluan silti saada koulujutut läpi kunnialla.

  Anyway, 48 päivää takana Australiassa ja onneksi vielä paljon paljon enemmän edessä! Nautin edelleen mun elämästä täällä ja opin päivittäin jotain uutta. Välillä kamppailen hankalien tilanteiden ja ajatusten kanssa mutta kaikesta selvitään. Muistakaa, että te suomikaverit ja perhe ootte mun ajatuksissa paljon.

Haleja täältä, Elina