Kun viime viikon sunnuntai-aamuna heräsin, päätä särki niin paljo, että oksetti. Kurkku oli myös arka ja vilunväreet ei tuntunut loppuvan millään. Olin luultavasti saanut kylmää edellisenä päivänä, kun käytiin lounaalla rannassa ja mulla oli tapani mukaan liian vähän vaatetta päällä. Jätin maanantaina sitten koulun välistä ja makoilin vain kotona nuo pari päivää. Lääkkeiden avulla sain huonon olon kuitenkin lähes kokonaan kääntymään ja torstaina käytiin hostsiskon kanssa hölkällä/kävelyllä koska mulla oli ollut hyvä olo koko päivän. Perjantaina tämä kostautui ja kurkkukivun lisäksi takaisin tuli yskä ja tukkoinen nenä, joita en oo vieläkään taltuttanut. Blääh, tässä sitä terveenä olemista taas oppii arvostamaan kun edes viikon ajan elää täysin särkylääkkeiden, kurkkupastillien ja nenäsuihkeen voimalla.
Kovin paljon mulla ei sitten ookkaan ollut muuta ohjelmaa tällä viikolla, kun aika on lähinnä kulunut kotona lepäilyyn ja sairauden paranteluun. En oo päässyt edes urheilemaan, mikä yleensä jollain tapaa pelastaa turhauttavan ja tylsän päivän ja olo on tullut todella pitkäksi välillä. Siitä huomaa, että kotona on tullut vietettyä liikaa aikaa, kun törmää viikon aikana kahteen torakkaan, joita en aiemmin vielä ollut nähnyt yhtäkään. Aivan ensimmäinen jonka näin lensi vessan katosta ja mä juoksin paniikissa kiljuen olohuoneeseen. Sandra tuli sitten ja tappoi tuon jäätävän kokoisen ällötyksen. Toinen käveli jalkani yli kun istuin pöydän ääressä ja hyppäsin varmaan metrin ilmaan. Sandra ja Tom saivat kummallakin kerralla makeat naurut ja muistuttivat, että torakat eivät ole mitään kun vertaa jättiläishämähäkkeihin ja liskoihin, jotka kesällä löytävät tiensä sisälle. Torakoissa oli jo tarpeeksi pelkäämistä, en malta odottaa kesää...
| Syyllistyin ekan kerran kattelemaan netflixia, englanninkielisillä teksteillä kyllä haha |
![]() |
| Miksköhän mulla on vaan ruokakuvia tältä viikolta |
![]() |
| Randomkuva pelikaaneista jotka chillaili ravintolan edessä |
Eilen pääsin vihdoin muuallekkin täältä kuin kouluun, kun lähdettiin aamujunalla Sydneyyn. Oltiin päätetty, että lähdetään Sinéadin ja Sandran kanssa kolmestaan reissuun, kun Sandra voitti tiistaina raveista (?) 200 dollaria, haha. Sää oli varmaan kuumin, mitä tähän mennessä on ollut, 28 astetta. Kun noin puolenpäivän aikaan päästiin perille, vietiin vain kamat äkkiä hotellille ja suunnattiin kohti keskustaa. Siellä syötiin mahat täyteen herkkuruokaa Irlantilaisessa pubissa ja lähdettiin sitten kiertelemään sataman lähellä olevalle torille ja löydettiinpä tiemme myös kauppakeskukseenkin. Mulla oli hakusessa vain yksi ainut asia, adidaksen valkoiset superstar -kengät. En ilmeisesti ole kuitenkaan ainoa, joka sellaiset haluaa. Jokaisessa kenkäkaupassa, joka kyseisiä kenkiä myi, oli naisten koot näistä myyty kuulemma parissa päivässä. En siis saanut haluamaani, vaatteita kyllä löytyi, haha. Taidan tilata nuo kengät tässä joku päivä netistä.
Kun saatiin shoppailusta tarpeeksemme, päätettiin lähteä satamaan kävelylle ja vain nauttimaan auringonlaskusta ja ihanan lämpimästä illasta. Näkymät oli upeat, kun pimeä tuli ja pilvenpiirtäjien valot heijastui vedestä. Haettiin takeaway sushit ja mentiin syömään ne pihalle, minkä jälkeen kaikki oli jo niin väsyneitä, että yhteispäätöksellä mentiin hotellille lepäilemään pariksi tunniksi. Illalla meidän oli pakko lähteä vielä testaamaan päivällä bongattu kakkuravintola, ja oli kyllä vaivan arvoinen, nam!
Seuraavana aamuna kerättiin kamat, luovutettiin huone ja lähdettiin etsimään kivaa aamupalapaikkaa. Löydettiinkin aivan ihana söpö kahvila, jossa ihan rauhassa nautittiin aamupala pitkän kaavan mukaan, ennen kuin pyörähdettiin vielä parissa kaupassa ja suunnattiin takaisin kohti Central Coastia. Sydneyyn olisi upeaa päästä toisenkin kerran vähän pidemmäksi aikaa, se on kuitenkin niin valtava ja nähtävää riittäisi vaikka kuinka paljon. Keskustassa käyminen, sen väenpaljouden, pilvenpiirtäjien ja upeiden kauppojen näkeminen sekä toisaalta kauniissa satamassa käveleminen oli mulle silti jotain aivan mahtavaa.
| Irish pub |
| Paras kuva, mikä mulla oli keskustasta.. Hyvä yritys kuitenkin |
![]() |
| Yummyyy |
Vaikka mua ei tän hetken kunnolla yhtään houkuttelisi, niin huomenna pitää taas sitten kouluun. Blääh. No juurihan mä valitin, etten jaksa olla kotonakaan. Koulu olisi kyllä ihan okei muuten, mutta huonovointisena siellä paleleminen ei juuri houkuttele. Jälleen kerran toivon vaan, että lämpimät säät vain tulisivat jo. Ai niin! Tätä jaksoa on nyt 3 tai 4 viikkoa jäljellä, jonka jälkeen meillä on kahden viikon loma. Kun mennään sitten kouluun takaisin, alkaa year 12 eli seuraava kouluvuosi ja viimeinen jakso ennen kesälomaa. En tajua miten tää menee näin epäloogisesti, että ennen kesälomaa on jo yksi jakso seuraavaa vuotta? Hahah. No kuitenkin year 11 loppuminen tarkoittaa myös assessment taskeja ja loppukokeita, eli mun pitää oikeasti ruveta varmaan tekemään jotain koulun eteen.. Saa nähdä miten sujuu. Opettajat tuskin kyllä odottaa multa hirveesti, mutta haluan silti saada koulujutut läpi kunnialla.
Anyway, 48 päivää takana Australiassa ja onneksi vielä paljon paljon enemmän edessä! Nautin edelleen mun elämästä täällä ja opin päivittäin jotain uutta. Välillä kamppailen hankalien tilanteiden ja ajatusten kanssa mutta kaikesta selvitään. Muistakaa, että te suomikaverit ja perhe ootte mun ajatuksissa paljon.
Haleja täältä, Elina





















